sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Tekemisiä. Doings

Hyvää Uutta Vuotta 2011! Näin vuoden vaihtuessa on tapana muistella mennyttä vuotta ja suunnitella alkavaa, joten tehdäänpä vanhanaikaiset siinäkin suhteessa. Kurkkasin syyskuiseen merkintääni, jossa suunnittelin, mitä tekisin syksyn aikana jouluun mennessä. Kiireisen syksyn vuoksi en ehtinyt jouluun mennessä tehdä valmiiksi kuin osan, mutta nyt on ollut vapaata aikaa viimeistellä aiemmin aloitettuja töitä ja jopa aloittaa ja lopettaa pari uutta.

Tavoitteena oli tehdä:

- Pitsinen Birgitta-myssy
- Häntähuppu
- Viitta
- Kankaiset sukat
- Kinnasneulalapaset
- Kinnasneulasukat
- Smokattu essu
- Helmiä

Tyytyväisenä voin todeta, että kaikki tuli ainakin aloitettua ja suurimman osan sain valmiiksikin. Viitta, kankaiset ja neulakinnassukat, essu ja suunnitellut helmet ovat kokonaan valmiit. Häntähupusta puuttuvat edelleen napinlävet, mutta sitä on jo käytettykin puutteesta huolimatta. Oikeastaan Birgitta-myssykkä on ainut, joka on vielä pahasti levällään. Siihenkin jo pitsiä värkkäsin, mutta purin sen, kun keksin, miten haluan sen tehdä, jotta niskasta, jossa pitsin reuna näkyy, tulee siisti. Jos ideani toimii, kerron siitä tarkemmin.

Kinnasneulalapaset ostin Sahralta. Sitten muistin, että olin aikoinut tehdä sukatkin ja eihän se auttanut muu kuin opetella neulakinnastekniikka. Joulun alla sen opettelin ja joulun pyhinä neulailin itselleni polvisukat ja tyttärelle nilkkasukat. Sukista on kuva merkinnän lopussa. Ne on tehty suomalaisella pistolla 2+3 tiputtamalla. Omatunto alkoi kolkuttaa, ja päätin tehdä lapasetkin. Ne ovat vielä kesken. Sitä paitsi Sahralta ostetut ovat niin kivat, että käytän niitä ihan muutenkin kuin keskiaikaan.

Ja sitten suunnitelmiin. Vaikka edellisessä merkinnässäni haaveilin yhtä jos toistakin, pysyn tiukasti ja ihan ilolla 1300-luvulla lähiajat. Keväällä ajattelin tehdä seuraavia ufoja valmiiksi ja ainakin aloitella uusia juttuja:

- No se Birgitta-pipa
- Kirjaillun pussukan kokoaminen ja viimeistely. Kirjonta on jo valmis.
- Tummanharmaa villamekko, aloitettu
- Punavioletti villainen päällysmekko, aloitettu
- Toinen smokattu essu erilaisella tekniikalla, aloitettu
- Talvihunnut villakankaasta
- Luvatut rukousnauhat
- Lohikäärmekirjontoja
- Uusi päällysmekko, jossa on isot kädenaukot. Tätä tuskin saan valmiiksi, jos edes aloitettua, koska haluan siitä sen juhlavan vaatteen, kirjaillun ja silleesti. Vanhan aion lahjoittaa minulle tärkeälle keskiaikaihmiselle, joka tosin olisi paremmankin väärtti, mutta se istuu hänelle itse asiassa paljon paremmin kuin minulle.

Ja sitten haluaisin oppia taas jotakin uutta vanhaa.


*** Happy New Year 2011! It is old habit this time of a year to think of the passed year and plan the new one. As this blog is basically about old habits, I´ll do that too. I reread what I had written in September (sorry, only in Finnish) and planned to do before Christmas. I have not finished all of these before Christmas because of quite busy autumn, but a couple of last weeks I have had lot of time to finish and even start projects.

I planned to do:

- The cap of St Birgitta with lace
- A hood
- A cape
- Socks made of fabric
- Naalbinded mittens
- Naalbinded socks
- Smocked apron
- Beads

I am quite pleased to realise I have started all of the things and almost all of them are finished too. The cape, the fabric socks, the naalbinded socks, the smocked apron and the planned beads are ready. The hood still misses its buttonholes, but I wore it already in an event, so no panic there. The cap of St Birgitta is the only one still badly unfinished. I am having one without lace and I started the lace to the new one, but ripped it apart, because I figured out how I want to make it more cleverly. If it really IS clever way to do the lace, I´ll tell about it later.

Naalbinded mittens I bought from Sahra. Then I realised I had planned to do the socks too, so there were no escape from teaching myself naalbinding. I made during Christmas the longer blue socks to myself and pink socks to my daughter. The pic is in the end of the page. They are made with Finnish 2+3 stitch. Then I thought I´ll better do the mittens myself too to keep my consience clear. They are not ready yet. Besides, I like to wear Sahra´s mittens all the time, not only in the events!

Then to the plans for the new year. Thought in the last entry I dreamed about different things, I am stucking gladly to the 14th century by now. I have several things to finish and another ones to start:

- Well... the cap of St Birgitta...
- A bag, embroidered with brick stitch. The embroidery is ready.
- A gray dress, started
- A burgundy overdress, started
- Another smocked apron, made slightly differently, started
- Woollen veil and wimple for wintertime
- The rosaries I have promised someone
- Embroidered dracons
- A sideless surcote. I doupt I´ll get this finished or even started, because I want it to be really festive, with emboideries and all. I am going to give the old one to someone, who is very importand medieval person to me. She would deserve better, but the dress fits her actually much better than me.

Then I would like to learn a new old technique.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti